Donkin sunnuntaipyhäkoulu (17.5.2020)

15.5.2020

5. sunnuntai pääsiäisestä
Rukoussunnuntai, Rogate
Sydämen puhetta Jumalan kanssa
LITURGINEN VÄRI: valkoinen.
Evankeliumi
Matt. 6:5–13

Jeesus opetti ja sanoi:
”Kun rukoilette, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat mielellään synagogiin ja kadunkulmiin rukoilemaan, jotta olisivat ihmisten näkyvissä. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä rukoilet, mene sisälle huoneeseesi, sulje ovi ja rukoile sitten Isääsi, joka on salassa. Isäsi, joka näkee myös sen, mikä on salassa, palkitsee sinut.
Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukoilkaa te siis näin:
– Isä meidän, joka olet taivaissa!
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi,
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille velkamme anteeksi,
niin kuin mekin annamme anteeksi niille,
jotka ovat meille velassa.
Äläkä anna meidän joutua kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.”

Opetus:

Joskus on vähän vaikea tietää, miten rukoilisi. Jeesuskin tiesi, että meistä tuntuu välillä siltä, siksi hän antoi tämän sunnuntain tekstissä vähän vinkkejä meille.

Vaikkapa semmoinen vinkki, että ei kannata brassailla rukouksella. Eli älä tee rukouksesta semmoista näytöstä, että ”katsokaapa ja kuunnelkaapa, miten hienosti minä osaan rukoilla.” Tai että pitäisi matkia muita ja rukoilla juuri niin kuin joku taitava tyyppi. Tai että pitäisi olla joku yksi ja ainoa oikea tapa ja asento rukoilla.

Tai toinen vinkki Jeesukselta, että ”älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja.” Tästä tulee heti mieleen buddhalaiset rukoukset täällä Japanissa, jossa nyt asun. Pakanat – eli ihmiset, jotka eivät vielä tunne Jeesusta – tässä tapauksessa buddhalaiset rukoilevat muinaisella kielellä, jota kukaan heistä ei juuri ymmärrä. Tuntikaupalla saatetaan rukoilla, mutta ei edes tiedetä, mitä on rukoilemassa, kun on vieras kieli. Ajatellaan, että kunhan näitä sanoja nyt latelee, niin siitä saisi buddhalta jonkun palkinnon. Tai jos ei oikealla tavalla sitä tee, saa rangaistuksen. Aika surullista oikeastaan, että monet japanilaiset ajattelevat niin, eivätkä tiedä, todellinen Jumala, Taivallinen Isä kyllä kuulisi heidän sydämensä aidot hätähuudot.

Taivaan Isä kyllä tietää, mitä me tarvitsemme ennen kuin olemme edes aloittaneet rukoilemaan. Mutta me olemme niin rakkaita Jeesukselle, että hän haluaa, että me juttelisimme hänelle kaikesta mahdollisesta, mitä meille tapahtuu elämässä. Ja että hän haluaa meille parasta, sellaista, mitä itse emme edes aina ymmärrä pyytää.

Eli rukoilla voi ihan vapaasti, omin sanoin tai jonkun muun kirjoittaman rukouksen avulla, hiljaa tai ääneen, silmät kiinni tai auki, kävellen tai maaten, kädet ristissä tai taskussa. Voi aloittaa vaikka että ”Heippa Taivaan Isä!” Ja sitten Jeesus antaakin vinkiksi yhden rukouksen meille, jota voi käyttää milloin vain. Se onkin aika hyvä rukous ja sitä kutsutaan yleensä ”Isä meidän -rukoukseksi.” Jokainen lause siinä on ihan timanttinen!

Joskus itse huomaan kuitenkin Isä meidän -rukousta rukoillessa vaikka yhdessä muiden kanssa kirkossa, että ajatus saattaa olla jossain muualla, mutta suu vain toistaa tuttua rukousta. Vähän noloa, mutta semmoisia me ihmiset aina välillä olemme. Jeesus sen kyllä tietää ja antaa anteeksi. Mutta Taivaan Isä on aina iloinen, kun haluamme jutella hänelle. Ja erityisesti Raamatun kautta Jumala myös puhuu meille ja vastaa moniin kysymyksiimme. Jumala kuulee aina sinun rukouksesi, koska sinä olet hänelle rakas.

Rukous: kiitos Taivaan Isä, että saamme rukoilla sinua ja uskoa, että kuulet kaikki rukouksemme. Kiitos, että haluat pitää meistä huolta ja viedä meidät kaikki Taivaan kotiin. Jeesuksen nimessä. Aamen.

Päivän kysymys: Missä sinä rukoilet? Onko sinulla jokin tietty aika tai paikka? Jos et rukoile vielä säännöllisesti iltarukousta, niin tee siitä itsellesi uusi tapa!

Toimintaidea:Ottakaa eri väristä kartonkia ja askarrelkaa ”rukouspuhelimet” jolla voi pitää yhteyttä Taivaan Isään. Voitte piirtää tai leikata paperista numerot, sovellusten kuvakkeita jne.

Laulut:

virsi 501

”Rukous on silta” (Jukka Salminen/Anna-Mari Kaskinen)

—— Asako Palmu

Share This