Kesän Donkki-lehti tutustuttaa kuningatar Esteriin

27.4.2021

Lasten harraste- ja raamatunlukulehti Donkin kesänumero ilmestyy 12.5. Kesän Donkki-lehdessä tutustutaan Vanhan testamentin kuningatar Esteriin. Ester valloitti kauneudellaan, mutta tämän lisäksi hän oli myös lahjakas ja hyvin rohkea nainen.

Esterin kirja on siitä erikoinen raamatunkirja, että Jumalaa ei mainita siinä kertaakaan. Silti Jumalan toiminta näkyy selvästi kirjan tapahtumien taustalla. Joskus mekin näemme Jumalan hyvän johdatuksen ja tarkoituksen vasta jälkikäteen. Voimme kuitenkin luottaa siihen, että Jumala tietää tilanteemme ja tarpeemme ihan joka hetki.

Kesän Donkki-lehden tarinoissa Ruut saa ensimmäistä kertaa pienen kesätyön ja voi sitä kautta olla tuottamassa iloa muillekin. Ruut sekä muut tutut hahmot Saku, Donkki ja Daisy lähtevät yhteiselle reissulle suurille juhannusjuhlille. Kimmeltävän järven rannalla, juhannuskoivujen katveessa kesätunnelma on parhaimmillaan.

Donkki-lehdessä on tarinoiden ja raamattuopetusten lisäksi aina 24 tehtävää ja paljon kiinnostavia palstoja. Ammattipalstalla tutustutaan tällä kertaa lääkärin työhön ja kokkipalstalla valmistetaan itse herkullista jäätelöä. Askartelupalstalla tehdään paperinen frisbee. Viime numerossa startannut Kurkistus kulisseihin -palsta saa jatkoa ja tällä kertaa kurkataan Donkki-lehden taittajan työpöydälle. Näiden lisäksi lehdessä on tietysti myös tutut sarjis, gallup, jatkis, värityskuva ja ystäväkirja.

Donkki-lehden voi tilata kotiin määräaikaisena tai kestotilauksena. Lehteä voi hyödyntää myös erinomaisesti leiri- ja kerhotoiminnassa. Jokainen raamattuaukeama toimii itsenäisenä kymmenen minuutin opetuksena, johon liittyy kaksi tehtävää. Donkki-lehti on opetuksineen ja pajoineen myös valmis leiripaketti esimerkiksi seurakunnan kesäleirille.

 

Kevään Donkki-lehti ilmestyy 12.5.

Voit tehdä tilauksesi 30.4. mennessä:
sähköpostilla tilauspalvelu@uusitie.com
soittamalla numeroon 044 4477 827 / tilauspalvelu

Share This