Donkin leirilahja Bulgariaan

9.11.2020

On huippua päästä mukaan leirille. Nauraa yhdessä iltaohjelmille, oppia uutta Raamatusta, syödä hyviä leiriruokia ja paljon muuta. Ja voi, miten paljon se harmittaa, jos itse ei pääsekään mukaan tai jos itse pääsisikin, mutta kaveri jäisi pois. Entä sitten, jos seurakunnasta kukaan ei pääse leirille? 

Bulgariassa on seurakuntia, joilla olisi intoa ja halua järjestää leirejä lapsille, nuorille ja aikuisille. Ongelmana vain on, ettei osallistujilla ole tarpeeksi rahaa maksaa koko leirimaksua. Seurakunnalla ei taas ole varaa tarjota leiriä kaikille osallistujille. Voimmeko me jotenkin auttaa heitä? Me voimme esimerkiksi säästää vähän kavereiden kanssa ja lähettää vanhempien kautta leirilahjan Bulgariaan, että joku lapsi, nuori tai aikuinen pääsisi leirille oppimaan lisää Jeesuksesta. Samalla olemme tukemassa lähetystyötä ja auttamassa uusia seurakuntia kasvamaan. Donkin leirilahja Bulgariaan on niin huippuidea, että siitä pitää kertoa kavereillekin!  

Donkin leirilahja Bulgariaan on Kansanlähetyksen juniorityön ja Peshteran seurakunnan yhteinen hanke, jossa autetaan seurakuntaa leirien järjestämisessä. Seurakunta on itse vastuussa leirin toteuttamisesta ja saa Donkin leirilahjana tukea leirin järjestämiseen siinä suhteessa kuin on itse kerännyt siihen varoja. Noin 25 eurolla yksi leiriläinen pääsee mukaan leirille. Voit osallistua Donkin leirilahjaan lahjoitussivulta tai suoraan pankissasi tilille FI83 2070 1800 0283 25
viitteellä 77059. Kiitos lahjastasi.

Donkin leirilahjan tueksi on tehty materiaalipaketti, joka on vapaasti käytettävissä. Löydät sen tästä. Materiaalia voi käyttää esim. Donkis Big Night -illoissa, kerhoissa ja leireillä. Materiaali sisältää raamattuopetuksen, Sakun ja Ruutin vuorosanat sekä toimintapisteideoita.

Share This