Rantakaupungin seikkailut Kesä 2016

Rosvojen luola

Neljä kaverusta – Jimi, Kasper ja Sara sekä Jimin koira – olivat aikeissa ilmiantaa venerosvot poliisille. Rosvot kuitenkin pääsivät heidän jäljilleen ja kaappasivat Kasperin ja Saran. Jimi ja hänen koiransa Piki aavistivat rosvojen aikeet ja riensivät ystäviensä avuksi. Piki puraisi yhtä roistoista ja nämä joutuivat pakenemaan – pahaksi onneksi kuitenkin juuri ennen kuin poliisi ehti paikalle. Onnistuvatko rosvot pakenemisessaan ja ennen kaikkea: ovatko ystävykset turvassa?

− Minä tulen jo epätoivoiseksi, puuskahti konstaapeli Karhumäki vihaisena. Hän katsoi terveyskeskuksen lääkäriä ja jatkoi: − Tavaraa varastetaan urakalla. Useita veneitä on viety, samoin polkupyöriä. Ja viime yönä joku iski paikallisen kello- ja kultasepän liikkeen näyteikkunan säpäleiksi ja vei timantit. Auttaako tässä mikään?

− Kyllä oikeus voittaa. Jumala ei salli varkaiden menestyä, vastasi lääkäri, joka oli Saran äiti.

− Voi kun tuo olisikin totta. Tässä minun työssäni vain usein näkee niin paljon pahaa, että meinaa mennä usko kaikkeen!

− Tehkää vain oma osanne työstä. Saatte vielä nähdä, että paha saa palkkansa! rohkaisi lääkäri Karhumäkeä.

Virve

Karhumäki lopetti keskustelun ja nousi poliisiautoonsa ottaen sen kojelaudalta käteensä kännykän. Hänen työparinsa nosti kysyvästi kulmiaan:

− Aiotko soittaa Virve-verkkoon?

Karhumäki nyökkäsi, näppäili puhelinta ja aloitti puhelun:

− Karhumäki Rantakaupungista kutsuu pelastuslaitosta, kuuntelen!

− Pelastuslaitos kuulee, kuuntelen.

− Meiltä lähti juuri pari rosvoa karkuun pikaveneellä. Ovat parhaillaan jossakin Raudusveden selällä. Epäiltynä lapsiin kohdistuneesta vapaudenriistosta. Olisiko teillä kopteria ilmassa parhaillaan?

− Pelastuskopteri on parhaillaan huollettavana, joten valitan, ei saada tällä hetkellä ilmaan, vastasi ääni radiopuhelimesta. Sitten ääni jatkoi: − Kopteri tekee kyllä tänään myöhemmin siirtolennon sinne päin, kunhan se pääsee huollosta.

− Hyvä. Minä annan vähän tuntomerkkejä, vastasi Karhumäki.

Hän listasi pikaveneen värin, ulkonäön ja kuvaili moottoria. Ääni radiossa kuittasi ja Karhumäki lopetti puhelun:

− Kiitos, loppu!

− Sinä panit ison pyörän pyörimään, totesi Karhumäen vieressä istuva toinen poliisi.

− Tuommoiset kaappaajat on saatava tilille. Kyllä ne löytyvät, kun viritetään verkko tarpeeksi laajalle.

Suunnitelma

Jimi, Kasper ja Sara sekä Jimin koira Piki kävelivät kohti kotia, kun poliisit olivat lähteneet ja Saran äitikin oli palannut hoitamaan töitään terveyskeskukseen. Kasper heitti ehdotuksen, joka sai ilmapiirin jännittymään:

− Mitäs, jos selvitettäisiin tätä mysteeriä vielä vähän omin päin? Nyt on aika lämmintä ja meillä on vielä vähän aikaa kesälomaa jäljellä. Sanotaan vanhemmille, että ollaan myöhään ulkona, vaikka, että lähdetään etsimään yöperhosia! Mutta mennäänkin tutkimaan johtolankoja!

− Mistä me niitä saataisiin?

− Muistatko Jimi sen sillan, minkä alle se teidän vene oli silloin ekan kerran jälkeen piilotettu? Otetaan pyörät ja poljetaan sinne. Siitä sillalta ei ole kovin pitkä matka sinne, missä rosvot maalasivat teidän venettä peitevärillä. Käydään illalla vähän nuuskimassa. Ehkä jotain löytyy!

− Hyvä idea muuten, mutta unohditko, että mun pyörä on varastettu! sanoi Sara.

− Otetaan Jimin tandem. Pääset kyytiin! Mä otan oman pyörän.

− Ja Piki tulee mukaan. Mä otan sille tandemin perään laatikon. Se on tottunut matkustamaan sillä tavalla, innostui Jimi suunnitelmasta.

Yöllinen seikkailu

Kaikkien kotona vanhemmat olivat niin kiireisiä, etteivät he olleet osanneet epäillä mitään. Niinpä Sara polki Jimin takana tandemissa ja hänen takanaan puolestaan kökötti pienessä pahvilaatikossa Piki. Se nosti kuonoaan laatikon reunojen yli ja haisteli tarkkaavaisena ilmaa. Se tajusi, että jotakin tärkeää oli juuri tapahtumassa ja oli valppaana.

Vajaan puolen tunnin ajomatkan jälkeen he saapuivat sille pienelle joelle, joka laski järveen. Joen yli oli rakennettu puinen silta ja he pysähtyivät vähän matkan päähän. Kasper ehdotti:

− Meidän on turvallisinta jättää pyörät tähän ja piilottaa ne. Hiivitään jalkaisin lähemmäksi!

Kapean hiekkatien molemmin puolin kasvoi korkeaa heinää, joten pyörien piilottaminen kävi helposti. Piki loikkasi kopastaan ja nelikko lähti kävelemään kohti siltaa.

− Se teidän vene oli piilotettu tämän sillan alle. Täytyy katsoa, jos siellä alla olisi jotain näkyvissä, aloitti Kasper ja keskeytti sitten äkkiä.

Järven suunnasta oli alkanut kuulua moottoriveneen ääntä.

− Onko se rosvojen vene? henkäisi Sara mietteliäänä.

− Heti piiloon! Kaikki kyykkyyn heinien sekaan ja sitten ollaan ihan hiljaa!

Tuskin he olivat ehtineet painautua alas, kun toinenkin ääni herätti heidän huolensa ja samassa valokeila pyyhkäisi heinäpeltoa.

− Auto! Kukahan sieltä on tulossa?

Jimi komensi Pikin olemaan hiljaa. Sitten hän kuiskasi muille:

− Tulkaa perässä, kontataan heinien suojassa vähän lähemmäs joen pengertä. Kun ollaan oikein matalina, me voidaan nähdä, mutta pysytään silti piilossa muilta. Sara ja Kasper seurasivat Jimiä. Muutaman metrin edettyään he näkivät tummenevan joen pinnan. Veneen ääni läheni, mutta se oli nyt pienempi. Veneen kuljettaja oli laskenut kierroksia, sillä joki oli niin mutkainen ja kapea, ettei siinä voinut kaahata. Myös auton ääni läheni ja kun se tuntui olevan ihan kohdalla, auto jarrutti äkisti.

− Jos ne näki meidät, panikoi Kasper.

− Juostaanko? kysyi Jimi.

− Pysykää matalana, komensi Sara. − Me ollaan näkymättömissä, ollaan hiljaa ja kuunnellaan ja katsotaan, mitä tapahtuu.

Keltainen pakettiauto pysähtyi keskelle siltaa. Kuljettajan ovi aukesi, ja ulos astui tuttu mies. Piki pörhisti niskakarvojaan ja päästi matalan murinan, mutta Jimi kuiskasi sen hiljaiseksi. Sara kuiskasi:

− Rosvojen päällikkö!

Samassa jokea pitkin tullut pikavene saapui sillalle. Moottori sammutettiin ja veneen kyydissä tutut äänet puhuivat hiljaa sillalla seisovalle miehelle.

− Onko sinulla koko paketti?

− Tässä on kaikki. Olkaa varovaisia sen kanssa, siinä on koko meidän tulevaisuus.

− Pannaan se tänne kannen alle, ettei se putoa veteen. Toitko pari kanisteria bensaa?

− Juuri niin kuin toivoitte. Mihin te niin paljon tarvitsette?

− Me ajateltiin velipojan kanssa, että ajetaan yötä myöten isoon kaupunkiin. Ollaan siellä aamuyöstä. Silloin on sopivan rauhallista upottaa tämä pikakiitäjä. Ja viedä timantit turvaan.

− Veneen upottaminen on hyvä idea. Pennut ja poliisi ovat nähneet tämän jo pariin otteeseen. Ja täällä alkaa muutenkin maa polttaa jalkojen alla. On korkea aika vaihtaa maisemaa lopullisesti, nyökkäsi vanha mies.

Mies kääntyi, otti pari askelta autoa kohti ja nosti sen perästä pari isoa bensakanisteria. Hän kantoi ne veneeseen ja alkoi kaataa toisesta bensaa veneen tankkiin.

Jimi seurasi heinien suojasta rosvojen toimia, kun Kasper äkkiä tönäisi häntä olkapäähän ja osoitti kädellään tielle. Sara oli kaikessa hiljaisuudessa hiipinyt tielle ja nyt hän oli auton luona, sen toisella puolella. Pojat näkivät hänen jalkansa pakettiauton alta. Sara hiipi kohti tavaratilaa ja kiipesi kyytiin samalla, kun rosvojen huomio oli veneen tankkaamisessa.

− Mitä ihmettä Sara tekee? kuiskasi Jimi niin hiljaa kuin pystyi.

− Kai se etsii johtolankoja, vastasi Kasper.

Sara oli juuri päässyt keltaisen pakettiauton takaovista sisään rosvojen huomaamatta. Jos hän oli suunnitellut etsivänsä jotakin ja tulevansa sitten takaisin, hän oli laskenut väärin, sillä rosvojen isä sai pikaveneen tankattua ja lähti astelemaan kohti pakua. Pojilleen hän sanoi:

− Ajakaa sitten varovasti. Lasti on mittaamattoman arvokas.

− Me ajetaan täyttä vauhtia, että ehditään ison kaupungin rannoille ennen kuin tulee liian valoisaa. Veneen upotus on parasta tehdä pimeässä, niin jäljet katoavat ikuisiksi ajoiksi.

Samassa iso mies oli jo pakun luona ja paiskasi sen takaovet kiinni, hyppäsi rattiin ja lähti ajamaan. Sara oli pakun sisällä vankina jo toistamiseen saman vuorokauden sisällä, tosin tällä kertaa hän oli kiivennyt sinne omasta tahdostaan.

Haaksirikkoutuneet

Rosvopojat päästelivät veneellä pitkin Raudusveden selkää. Tunnin ajon jälkeen he joutuivat hidastamaan, sillä edessä oli kapeampi kohta, mutta pian vesialue laajeni entistäkin suuremmaksi, kun he saapuivat Paloveden selälle.

He vetivät kaasuhanat auki ja vene lennähti kovaan vauhtiin. Valkoinen vana sen perässä oli ainoa, mikä siitä näkyi, sillä pojat eivät halunneet pitää mitään valoja päällä. He eivät kaivanneet silminnäkijöitä yölliselle matkalleen. Ajaessaan hurjaa vauhtia he näkivät edessä pienen viitan. Se kertoi karista, mutta pahaksi onnekseen he eivät pimenevässä yössä erottaneet viitan värejä vaan lähtivät kiertämään sitä juuri siltä puolelta, missä veden pinnan alla vaaniva kari sijaitsi.

Veneen pohja raapaisi karia vene keikahti ja kaatui, ja tuokion kuluttua se upposi.

− Nyt otti ohraleipä! Me ollaan keskellä Paloveden selkää. Me ei ikinä jakseta uida rantaan! parkaisi nuorempi veljistä hädissään.

− Rauhoitu! Mehän ajettiin juuri karille. Etsitään se, me voidaan seistä sen päällä ja odottaa apua, rauhoitteli vanhempi veli, mutta hänen äänensä värähti. Hän tajusi, että nyt oli leikki kaukana.

Tuokion kuluttua he löysivät etsimänsä. Veden alla, mutta lähellä pintaa oli suuri kivi. Sen päälle he nyt nousivat seisomaan.

− Kuinka kauan me joudutaan odottamaan? kysyi nuorempi huolissaan.

Kesäyön hämärässä he katsoivat lohduttoman kaukana olevia rantoja ja toivoivat yhtäkkiä, että joku muukin sattuisi liikkumaan yöllä ja huomaisi heidät.

Pelastuminen

Jimi käski Pikin ottaa vainun pakettiauton rengasjäljistä ja pieni, hännätön koira lähti niskakarvat pystyssä jäljittämään rosvopäällikön keltaista pakettiautoa. Jimi ja Kasper hyppäsivät tandemin selkään ja polkivat perässä niin kovaa kuin ikinä jaksoivat.

Jos paku olisi ajanut isolle tielle, sen jäljet olisivat kadonneet ja se olisi eksyttänyt heidät, mutta rosvopäällikkö ei ajanut kauas. Vain noin kilometrin ajon jälkeen auto kääntyi vanhan talon pihaan ja ajoi pihan laidalla sijaitsevaan autotalliin. Rosvopäällikkö tuli tallista, sulki ovet ja meni taloon. Tuokiota myöhemmin Piki ja pojat saapuivat paikalle. Piki pysähtyi, osoitti kuonollaan tallia ja murisi. Jimi taputti koiraansa päälaelle:

− Hyvä poika! Hyvin seurattu!

− Jos mä arvaan oikein, keltainen pakettiauto on tuolla tallissa ja Sara sen sisällä! kuiskasi Kasper.

He hiipivät tallin ovelle ja kokeilivat sitä. Ovi ei ollut lukossa. Kasper avasi sen ja astui sisään. Piki livahti hänen vierestään nuuhkien ja alkoi raapia keltaisen pakettiauton takaovea. He avasivat senkin ja sisältä tuli helpottunut Sara.

He olivat lähtemäisillään, kun Sara huomasi autotallin nurkassa jotakin tuttua. Hän meni lähemmäs ja huudahti:

− Täällä on mun varastettu pyöräni!

− Ja monta muutakin pyörää, henkäisi Jimi.

− Me ollaan löydetty rosvojen luola, totesi Sara ällistyneenä.

Heidän huomionsa oli kiinnittynyt kaikkiin niihin tavaroihin, joita rosvot olivat luolaansa haalineet, etteivät he huomanneet ovelle hiljaa ilmestynyttä synkkää hahmoa. Vasta miehen möreä ääni herätti heidät todellisuuteen:

− Valitettavasti olette todellakin löytäneet. Minun on nyt pakko ottaa teidät panttivangeiksi, sillä minä aion vaihtaa maisemaa.

Rosvopäällikön vihainen ilme sai lapset jähmettymään kauhusta. Heitä kadutti, että he olivat lähteneet omin päin selvittämään juttua. Nyt he olivat entistä pahemmassa pulassa.

Nyt oli kuitenkin rosvopäällikön vuoro yllättyä, sillä hänen takaansa ovelta kuului toinen ääni:

− Maisemaa sinä kyllä vaihdat, se on totta. Saat ihan uuden näköalan, mutta sinä joudut katsomaan sitä rautakaltereiden takaa!

− Karhumäki, ähkäisi Jimi hämmästyneenä. − Miten ihmeessä poliisi tiesi tämän paikan ja osasi tulla tänne?

− Virve-verkossa liikkuu tieto ajatusta nopeammin. Pelastuskopteri oli myöhäisellä siirtolennolla, kun se näki tummia hahmoja keskellä Paloveden selkää. Siellä olivat tämän rosvopäällikön pojat haaksirikkoutuneina. Kopteri nosti kaverit kyytiin ja vei heidät keskussairaalaan. Pojat olivat pahasti kylmettyneitä.

− Onko pojat meinanneet hukkua? Ne pojat ovat kaikkein tärkeintä, mitä minulla on! huudahti isä-rosvo hädissään.

− Oli läheltä-piti-tilanne. Mutta nyt ne ovat lääkärien hoidossa. Ja sinä olet nyt minun hoidossani, joten annahan ne ranteesi tänne, niin panen niihin kihlat!

Karhumäki napsautti käsiraudat ison miehen käsiin, eikä tämä vastustellut yhtään. Samassa konstaapeli Karhumäki muisti jotakin. Mitä se lääkäri olikaan hänelle sanonut? Juuri niin oli käynyt, ja Karhumäki tunsi rehellistä iloa. Asiat tulisivat selviämään. Paha oli saanut palkkansa.