Donkki-lehti

Donkki on alakouluikäisille lapsille suunnattu raamatunluku- ja harrastelehti. Donkki-lehdessä keskitytään uskon perusasioihin mielenkiintoisella ja lasten maailmaan sopivalla, turvallisella tavalla. Lehti onkin loistava apuväline kotien kristillisen kasvatukseen sekä seurakuntien lapsi- ja varhaisnuorisotyöhön.

Donkki-lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa. Jokaisella numerolla on oma teema, jota käsitellään tarinoiden, raamatuntekstien ja tehtävien avulla. Lisäksi Donkissa on runsaasti kiinnostavia palstoja harrastuksiin, ystävyyteen, askarteluun ja kokkaukseen liittyen.

Donkki-lehden raamattuaukeamat sopivat sellaisenaan raamattuopetukseksi, aamunavaukseksi tai vaikka hartaushetkeksi. Lehden pohjalta voi myös pitää vaikka kokonaisen lastenleirin opetuksineen, pajoineen ja leikkeineen. Donkki-lehden avulla haluammekin palvella seurakuntien lapsi-, junnu- ja varhaisnuorisotyöntekijöitä sekä vapaaehtoisia ja isosia.



Kristillinen lastenlehti Donkki lakkautetaan
kevään 2024 numeron jälkeen

Lasten harraste- ja raamatunlukulehti Donkki lakkautetaan Kansanlähetyksen muutosneuvotteluiden seurauksena. Lehdestä ilmestyy normaalisti vielä kaksi numeroa, joulun lehti marraskuussa ja pääsiäisnumero helmikuussa 2024.

Donkki-lehti on ilmestynyt vuodesta 1998. Donkin kustantajana on toiminut Kustannus Oy Uusi Tie ja julkaisijana Suomen Ev.lut. Kansanlähetys.

Jos olet Donkin kestotilaaja tai määräaikainen tilauksesi jatkuu vielä, saat vielä kaksi lehteä (4/2023, 1/2024). Jos olet maksanut ensi vuoden lehdistä, sinulle hyvitetään ylimääräinen maksu automaattisesti. Jos olet maksanut tähän asti ilmestyneet lehdet ja tilauksesi jatkuu, saat vielä laskun kahdesta viimeisestä lehdestä. Sinulta ei veloiteta ylimääräistä. Lehden tilaukseen liittyvissä kysymyksissä voit olla yhteydessä tilauspalveluun: uusitie@atex.com tai 03 4246 2205.

Donkki-lehden kahta viimeistä numeroa voi tilata tilauspalvelusta tai nettilomakkeella suoraan Donkin nettisivuilta osoitteessa donkki.net. Joulun lehden tilausaika päättyy viikon 43 lopussa. Lehden teema on Kohtaamisia Jeesuksen kanssa. Kevään lehden teema on Pääsiäinen ja sen viimeinen tilauspäivä on 7.2.2024.

Neljä kertaa vuodessa ilmestyvä 64-sivuinen Donkki on pullollaan mielenkiintoista luettavaa. Lehdessä tutustutaan Raamattuun reippaiden kaverusten Donkki-aasin, Sakun ja Ruutin kanssa.

Tarina-aukeama

 

Donkki lehden raamattuaukeama.
Raamattuaukeamalla pureudutaan Raamattuun monipuolisesti.

 

Donkki -lehden tehtäväaukeama.
Jokaisen raamattuaukeaman jälkeen on neljä tehtävää, jotka liittyvät teemaan.

 

 

Tyttö tekee Donkki -lehden tehtäviä.

 

Donkin kustantaja on Kustannus Oy Uusi Tie ja julkaisija Suomen Ev.lut. Kansanlähetys. Kustantaja ja julkaisijat toimivat Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa.

Share This